Kievarin tarina

Kaapinlähteen kievari

Kaapinlähteen Kievarin perustaja Saara Eskola toimi nuoruudessaan sota-aikana lottana. Hän liikkui sodan aikana hevosella nimeltä Kipinä. Saaran selviytymisvälineet löytyvät tällä hetkellä Kievarin sisustuksesta: Puukko, pakki, nalle, lotan passi sekä lotan merkki.

Sota-ajan jälkeen Saara perusti naisten tilauspukimon Lahteen Rautatienkadulle. Hän suunnitteli ja edusti vaatteita ympäri suomea. Edustaessaan vaatteita eri puolella Suomea, hän samalla keräili erilaisia kiviä luonnosta. Nämä kivet on myöskin nähtävillä Kaapinlähteen Kievarissa. Myös ulkomaanmatkoilla ollessaan hän toi usein mukanaan erikoisempia kiviä.

Ompelimo oli hyvin menestyvä ja Saara perusti liikkeen myöskin Pariisiin. Tehtyään aikansa vaatebisnestä, hän kyllästyi siihen ja halusi tehdä jotain muuta.

Hän päätti avata kahvilan Heinolaan. Hän piti usean vuoden Heinolan keskustassa, Virtakatu 9:ssä kahvilaa nimeltä Munkki. Kahvila Munkki tuli kuuluisaksi itsetehdyistä munkeista. Ihmiset pysähtyivät maalaispysäkin varteen nauttimaan kahvilan antimista. Ajan kuluessa Saara haaveii kuitenkin jostain isommasta ravintolasta. Hän halusi perustaa ravintolan, johon ihmiset tulisivat viettämään aikaansa ja hänellä olisi aikaa pysähtyä vaihtamaan kuulumisia. Hän halusi valmistaa perinteisiä ruokia perinteisin menetelmin.

Hän oli myöskin koko ikänsä ollut ihastunut vanhoihin esineisiin, jotka hän halusi laittaa esille. Näin alkoi ajatus Kievarin perustamisesta.

Nimi Kaapinlähteen Kievari tulee siitä, että paikalla sijaitsi aikoinaan lähde johon oli vainolaisaikaan upotettu kaappi. Kyläläiset piilottivat kaikki arvoesineensä kaappiin ja laskivat sen piiloon kylän lähteeseen. Näin muotoutui nimi Kaapinlähteen Kievari.

Kaapinlähteen Kievari on rakennettu vuosina 1972-1974. Viralliset avajaiset pidettiin marraskuussa 1974. Saara Eskolan toimeksiannosta Kuortaneen hirsitalorakentajat rakensivat päärakennuksen sekä aitat ja saunarakennuksen. Päätalo vuoltiin ja koottiin ensin Kuortaneella, jonka jälkeen ne siirreettiin Hollolan Heinlammille. Kaikki hirret ovat käsin veistettyjä.

Kievarin valmistuttua Saara koristeli kaikki tilat keräämillään esineillä. Koko talo sisustettiin talonpoikaishenkeen ja tupaa koristaa iso luonnokivitakka. Saara leipoi kaiken suuren keittiön leivinuunissa ja valmisti herkullista ruisleipää omasta juuresta.

Kievarin alottaessa toimintansa Saara oli 60 vuotias. Hän pyöritti Kievaria 14 vuotta ystävänsä Kerttu Nihtilän kanssa. Kievari tarjosi ravintola sekä majoituspalvelut. Saara ei löytänyt Kievariin sopivaa jatkajaa. Hän lopetti Kievarin toiminnan ja muutti tilat yksityisasunnokseen. Hän asui Kievarissa järjestäen välillä vointinsa mukaan joitakin yksityistilaisuuksia. Myöhemmin hän tuli uskoon ja monet seurakunnan illanvietot järjestettiin Kaapinlähteen Kievarissa.

Saara Eskola kuoli 2005. Tämän jälkeen Kievari oli tyhjillään vuoteen 2009, jolloin avasimme Kievarin uudelleen. Kaikki Saaran asettelemat tavarat ovat edelleen entisillä paikoillaan.

Copyright 2017 © Kaapinlähteen Kievari